Photobucket

Niin, uuden osan aika. Olen kipeänä ja olen kirjoittanut tätä kipeänä, joten teksti voi olla myös vähän sen mukainen, ettei ajatukset ole pysyny kunnolla kasassa...

****

****

****

****

Photobucket

Yuri oli jo muutaman kuukauden ajan asunut Tsukimurassa ja oli täysin tyytyväinen elämäänsä. Tai ainakin melkein. Muutaman kuukauden sisälle oli mahtunut paljon tapahtumia, sekä ystävystymisiä. Yuri oli tutustunut paremmin Izumi Matsuraan ja huomannut tämän olevan ihan mukava heppu. Hieman hiljainen, mutta alkukankeuden jälkeen molemmat saattoivat puhua monta tuntia putkeen.

Photobucket

Muutaman hyvän ystävän lisäksi nuori nainen oli saanut itselleen vihamiehiä, eikä hän edes tiennyt miksi. Joku blondi nainen pienen koiransa kävi tuon tuosta potkimassa Yurin hieman ruosteista roskakoria nurin ja levittämässä roskia ympäri tonttia. Yuri sai kerran naisen kiinni itse teosta ja piti tälle muutaman minuutin mittaisen kirosanojen täyteisen valituksen.

Photobucket

Blondi nainen ehti häipyä pihalta juuri sopivasti, kun Izumi saapui paikalle. Yuri oli kutsunut miehen kylään ja hymyilikin ystävällisesti nähtyään tämän kävelevän hänen pihallaan. Izumikin väläytti leveän hymyn naiselle.

Photobucket

Yuri piti Izumin rauhallisesta ja kärsivällisestä luonteesta, sitä paitsi tämä unelmoi omasta perheestä. Sumiteru oli taas hyvin paljon Izumin vastakohta. Hän piti enemmän juhlimisesta ja hauskanpidosta, eikä perhe, varsinkaan lapset, olleet ainakaan vielä miehen toivelistalla. Yuri ei tiennyt, kumman miehen kanssa viihtyi paremmin, molemmissa oli yhtä paljon hyviä ja huonoja puolia.

****

Photobucket

Yuri unelmoi myös perheestä ja erityisesti lapsista. Mutta hän ei myöskään haluaisi viettää jokaista päiväänsä vain töissä ja kotona. Hän halusi pitää myös välillä hauskaa, kohtuudella tietysti. Kahden miehen väliltä oli vaikea valita, niin erilaisia kun luonteeltaan olivat.

Photobucket

Sumiteru oli töissä, mutta mies ei ollut suostunut kertomaan, missä. Mustahiuksinen mietti jo hetken ajan, oliko tämän miehen työt jotenkin hämäräperäisiä, laittomia. Izumi puolestaan oli pätkätöissä, mutta haaveili ihan kunnon urasta ja vakituisesta paikasta.

Vielä nukkumaan mennessäänkään Yuri ei osannut päättää, kummasta miehestä piti enemmän.

****

****

Photobucket

Aamulla ulkona oli vilpoista ja Yurin tunsi ihonsa menevän kanalihalle. Työauto oli jo odottamassa naista tämän talon edustalla ja kuski tööttäsi normaaliin tapaansa niin kauan, kunnes Yuri oli saanut auton oven kiinni.

****

Photobucket

Töistä päästessään aurinko paistoi kirkkaana taivaalla ja ilma oli suht lämpöistä. Yuri sulki hymyillen auton oven kiinni ja heilautti kättä kuskille. Hänen työpäivänsä oli mennyt loistavasti. Hän oli saanut ylennyksen ja sen lisäksi vielä bonus rahaa. Hän voisi vihdoin aloittaa talonsa laajentamisen.

****

****

Photobucket

Syksyn mennessä pikku hiljaa pidemmälle Yuri tapaili Sumiterua ja Izumia vuorotellen. Hän piti huolen, etteivät miehet tapaisi toisiaan ainakaan hänen seurassaan. Hän halusi löytää näistä jotain, minkä perusteella hän osaisi päättää, kumman kanssa olisi järkevämpää aloittaa vakaa suhde.

Photobucket

Izumi oli ainakin valmis suhteeseen, vaikkei mies sitä Yurille suoraan sanonutkaan. Mies olisi myös loistava isä, se oli tullut jo mustahiuksiselle selväksi. Izumi huolehti paljon muista ihmisistä ja joiti asiansa kunnolla. Hän opiskeli vapaa-ajallaan ja etsi töitä, sillä hänen työaikansa baarissa oli pian ohi.

****

Photobucket

Illalla, kun Izumi oli lähtenyt iltavuoroon, sai Yuri taas puhelun Sumiterulta. Tällä kertaa mies pyysi naista mukaan ystäviensä kanssa hauskanpitoon kaupungille. Pienen harkinnan jälkeen Yuri suostui. Hänellä oli huomenna töitä, mutta ehkä hän voisi muutaman tunnin olla ulkona.

Enne puhelun lopettamista Sumiteru pyysi Yuria pukeutumaan ihan arkivaatteisiin. Hän oli saanut punastella tarpeeksi yöpaita-episodin jälkeen.

Photobucket

Yurin hämmästykseksi Sumiterun ystävät koostuivat lähinnä naisista, joista yksi oli se töykeä Enni Salonen. Yuri kulki hieman kolmikon jäljessä katsellen samalla ympärilleen. Hän ei ollutkaan aikaisemmin käynyt siinä kaupunginosassa, missä he nyt olivat.

Photobucket

Nainen, jonka nimeä Yuri ei millään muistanut, ehdotti tanssikilpailuun osallistumista ja sai kannatusta Enniltä ja Sumiterulta. Yuri ei niinkään ajatuksesta ihastunut, mutta päätti osallistua myös, osoittaakseen tuolle koppavalle naiselle, ettei hän pelännyt ottaa haasteita vastaan.

Photobucket

Heidän lisäkseen osallistui vielä yksi nainen kilpailuun. Yuri tiesi valinneensa huonon paikan, sillä Enni ja se koppava nainen olivat hänen takanaan. Sumiterukin oli taempana ja näki, kun mustahiuksinen yritti saada itsensä tanssimaan.

Photobucket

Kilpailun alussa oli Yurin lisäksi myös Sumiterulla ollut vaikeuksia, mutta pikku hiljaa mieheltä alkoi liikkeet sujua. Enni piti selvästi hauskaa, eikä välittänyt, vaikka ei voittaisikaan. Ainoastaan koppava nainen näytti olevan tosissaan, ainakin niistä manauksista päätellen, mitä Yuri kuuli vähän väliä takaa. Mustahiuksinen itse oli koko ajan hyvin vaivaantunut ja toivoi kilpailun loppuvan pian. ei hän kehdannut keskenkään lopettaa, sehän vasta saisi Ennin ja sen koppiksen riemastumaan.

Kilpailun loputtua Yuri ei yhtään yllättynyt, kun koppava nainen voitti. Vähin äänin mustahiuksinen hyvästeli Sumiterun ja tämän ystävät, ja painui sitten kotiinsa.

****

Photobucket

Kauankaan kotonaan Yuri ei ehtinyt nukkua, kun hänen puhelimensa soi taas. Vaivalloisesti mustahiuksinen nousi ylös uudelta leveältä sängyltään. Hän oli ostanut uuden sängyn heti pienen laajennuksen jälkeen, kun hän oli meinannut joka yö tippua vanhalta kapealta sängyltään lattialle.

Photobucket

Soittaja oli, kukapa muukaan kuin Sumiteru. Mies oli jo reippaasti humaltunut ja sammaltaen tämä ihmetteli, mihin mustahiuksinen oli kadonnut. Heillähän oli ollut niin hauskaa ja kaikkea. Yuri nyökytteli päätään kuunnellessaan bruneten miehen puheita. Eihän Sumiteru voinut tietysti nähdä puhetoverinsa nyökyttelyä, mutta se ei sillä hetkellä häirinnyt Yuria.

Photobucket

Sumiteru alkoi selittää humaltuneella äänellään, kuinka hauskaa heillä oli ollut kolmestaan ja mistä kaikesta Yuri oli jäänyt paitsi. Mustahiuksinen hymyili, vaikkei häntä oikeasti edes hymyilyttänyt. Häntä pikemminkin ärsytti, kuinka Sumiteru oli unohtanut hänet eikä ollut edes kuunnellut, kun Yuri oli ilmoittanut lähtevänsä kotiinsa nukkumaan.

”Valitettavasti minun pitää nyt lopettaa, sillä eräiden meistä pitää herätä aikaisin aamulla töihin tienatakseen rahaa”, Yuri sanoi hieman kipakasti, mutta ei välittänyt siitä. Humalaiset apinat huomasivat harvoin, kuinka muilla alkoi pinna kiristyä.

****

****

Photobucket

Viikonlopun koittaessa Yuri aikoi nautti vapaapäivistään kunnolla. Ensiksi hän vähän siivosi pientä taloaan, kunnes soitti Satsukille. Hän kutsui vanhemman rouvan kylään jutellakseen tämän kanssa suhdekiemuroistaan. Satsuki lupasi olla siellä muutaman minuutin kulutta, asuivathan he toisistaan vain muutaman talon päässä.

Photobucket

Mustahiuksinen meni ulos ottamaan hyvän ystävänsä vastaan. Heistä oli tullut muutaman kuukauden aikana melkein parhaita kavereita ja Satsuki olikin kaupungista sillä hetkellä ainoa naishenkilö, jolle Yuri uskalsi puhua henkilökohtaisimmista asioistaan.

Photobucket

Nuorempi naisista oli valmistanut leipiä odotellessa ystäväänsä. Hetken ajan he söivät kaikessa hiljaisuudessa nautiskellen leivistä.

Photobucket

”Sinulla oli jotain asiaa, jotain mieltä painavaa?” Satsuki sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Yuri nyökkäsi vastaukseksi, sillä hänellä oli suu täynnä ruokaa.

”Niin, minulla on pieni ongelma. Nimittäin olen viimeisen parin kuukauden aikana tapaillut kahta miestä”, Nuorempi ehti aloittaa, kun hänen puhekumppaninsa jo keskeytti:

”Kuulostaa jo nyt pahalta…”

Photobucket

Eh… Niin, ongelma on vain se, etten osaa valita, kumman kanssa haluaisin aloittaa vakavamman suhteen. Tai, toinen on valmis suhteeseen, mutta toisella tuntuu olevan vähän useampikin nainen kainalossa…” Yuri selitti ja Satsuki nyökytteli.

”Minkä nimisiä nämä miehet ovat?”

”Izumi Matsura ja Sumiteru… Joku, olen unohtanut sukunimen”.

Photobucket

”Matsura on kunnon mies, ainakin sen perusteella, mitä olen hänestä kuullut. Sumiteru, jos nyt puhumme samasta miehestä…”.

”Ruskeat hiukset, hieman tummahko iho? Pukeutuu yleensä punaiseen huppariin?” Yuri kuvaili miestä vanhemmalle naiselle.

”Sama mies, kannattaa unohtaa. Tekee hämäräperäisiä hommia ja kierrättää montaa naista yhtä aikaa”, Satsuki sanoi ja haukkasi leivästään palan. Yuri päätti uskoa naista, olihan tämä asunut lähes koko ikänsä kaupungissa ja tunsi ainakin puolet asukkaista.

****

Photobucket

Satsukin lähdettyä Yuri päätti kutsua Izumin kylään. Mies suostui tulemaan, vaikka kuulostikin erittäin väsyneeltä. Mustahiuksinen oli pihalla miestä vastassa ja halasikin tätä lämpimästi tervehdykseksi.

Photobucket

”Tein liikaa voileipiä, maistuisiko?”

”Miksikäs ei, en ole syönyt tänään vielä mitään”.

Photobucket

Yuri piti Izumin vaaleansinisistä silmistä ja tämän ystävällisestä hymystä. Satsuki oli varmasti oikeassa siinä asiassa, että tumma mies oli vastuuntuntoinen. Yuri avasi mökkinsä oven ja päästi vieraansa ensimmäisenä sisälle.

Photobucket

Izumi söi hyvällä ruokahalulla Yurin tekemän leivän ja kaksikko jutteli vaikka mistä ruokapöydän ääressä. Siitä kerrasta se sitten lähti. Izumi alkoi vierailla lähes päivittäin mustahiuksisen luona, joko naisen pyynnöstä tai soitti oma-aloitteisesti tälle.

****

****

Photobucket

Puolenvuoden seurustelun jälkeen Yuri pyysi Izumia muuttamaan saman katon alle. He jakoivat kotityöt puoliksi ja yleensä Izumi päätyi tekemään ruuan Yurin siivotessa taloa. Heidän yhteiselo sujui, vaikka välillä tulikin ylä- ja alamäkiä. He kun olivat luonteeltaan aivan toistensa vastakohtia.

Photobucket

Työttömänä Izumi koki välillä alemmuuskomplekseja, kun hän ei voinut tienata heille rahaa. Päivät kuluivat opiskellen ja sopivaa työtä etsien. Yurin tullessa töistä ruoka oli aina valmiina odottamassa ja hyvällä tuurilla taloa oli hieman siivottukin.

Photobucket

He viettivät romanttisia koti-iltoja, mutta kävivät myös välillä ulkona syömässä tai muuten vähän irrottelemassa. Tietysti yökerhoissa ja ravintoiloissa käymisessä oli aina omat riskinsä, sillä Sumiteru saattaisi nähdä Yurin. Nainen oli lopettanut yhteyden pidon riehakkaampaan mieheen, muttei voinut silti olla miettimättä, mitä tämä sanoisi nähdessään Yurin Izumin seurassa.

Photobucket

Satsukikin soitteli vähän väliä tai sitten naiset tapasivat toisiaan aina jommankumman luona. Satsuki, jolla oli jo lapsia, lupasi opettaa lastenhoidon nuoremmalle naiselle sitten kun aika koittaisi. Brunetesta naisesta oli tullut Yurille korvaamaton. Satsuki oli hänen esikuvansa ja jopa läheisempi kuin Yurin oma äiti. Hän ei juuri pitänyt minkäänlaista yhteyttä omaan äitiinsä enää, vaan aina Yuri soitti Satsukille kun tarvitsi apua.

Photobucket

Yuri sai myös huomata välillä uusia puolia Izumista. Mies osasi halutessaan olla erittäin tarmokas ja saattoi silloin saada koko kylpyhuoneen siivottua. Useimmiten mies kuitenkin päätyi auttamaan mustahiuksista rentoutumaan eri tavoilla. Jalka- tai selkähieronnalla, valmistamalla romanttisen illallisen tai muuten vähän hempeilemällä.

Photobucket

Yuri piti kaikista Izumin rentoutumistyyleistä ja oli tyytyväinen itseensä, että hän oli jättänyt Sumiterun sekoilemaan monien naistensa kanssa. Izumi oli mustahiuksiselle se oikea.

****

Photobucket

Toki miehessä oli se huono puoli, ettei tämä juuri koskaan siivonnut jälkiään, ellei saanut niitä tarmon puuskia. Yleensä Yurin vastuulle jäi talon kunnossa pitäminen, vaikkei hänkään mitenkään erikoisen siisti ihminen ollut. Ainakin siivompi kuin Izumi.

Toki heille riitojakin tuli ja yleensä silloin Yuri mökötti sohvalla. Izumi saattoi purkaa kiukkuaan lenkkeilemällä ja kotiin tullessaan hän halusi sopia riidat mustahiuksisen kanssa. Ei Yurikaan hirveästi riitelemisestä pitänyt ja niin he saivat kaikki riidat sovittua päivässä.

Photobucket

Yötkin he nukkuivat lähekkäin, toisiinsa takertuen. Yuri ei voinut kuitenkaan voinut olla välillä miettimättä, millaista elämä Sumiterun kanssa olisi. Todennäköisesti hyvin mustasukkaisuuden täyttämä tai sitten heille ei mitään avointa suhdetta suurempaa tapahtuisi. Eikä Yuri halunnut olla avoimessa suhteessa.

****

****

Photobucket

Puolen vuoden aikana Yuri ja Izumi saivat remontoitua naisen taloa niin, että makuuhuone oli erillään keittiöstä ja olohuoneesta. Tapetitkin olivat vaihtuneet vähän vaaleampiin, mikä toikin enemmän valoa koko taloon.

Photobucket

Remontin myötä Yuri alkoi voimaa pahoin ja uusi vessanpönttö sai siitä osansa. Joka aamu ainakin pari kertaa mustahiuksinen sai kumarrella pöntön ääressä, eikä se loppunut siihen. Töidenkin jälkeen hän saattoi ravata vessassa Izumin ihmettelevän katseen saattelemana.

Photobucket

Töihin oli silti joka päivä mentävä, sillä jostain sitä rahaa oli hankittava. Kumpikin halusi vielä suuremman talon, eikä se onnistuisi muulla kuin työnteolla. Izumi tosin oli vieläkin työtön, mutta etsi ahkerasti töitä netistä ja sanomalehdistä.

Photobucket

Päivällä, kun miehellä ei muutakaan tekemistä ollut, hän saattoi viettää montakin tuntia chatissa jutellen aivan ihme tyypeille ja tutustua sitä kautta mitä merkillisimpiin persooniin. Tietysti Izumi siivosi vähän, tai oikeammin petasi silloin tällöin sängyn ja putsasi vessanpöntön, jos Yurilla oli ollut kiire töihin.

****

****

****

****

Nonih, Ensi osassa nähdään lapsia :) Ihan huvikseni kysyn, kuinka moni odotti, että Yurilla ja Sumiterulla olisi alkanu suhde?