Photobucket

Nonnih, uusi osa olisi nyt luvassa.

****

****

****

Photobucket

Kevyt tuuli heilutteli puiden oksia Tsukimurassa. Taivaalla oli vähemmän pilviä kuin normaalisti ja aurinko paistoi kirkkaana.

Photobucket

Päivä oli kaikin tavoin täydellinen Yuikon osalta. Puutarha kukoisti ja keltainen taksi oli pysähtynyt talon eteen jättäen Eijin ja tämän kihlatun Arin hämmästelemään uutta, vasta valmistunutta taloa. Yuiko oli viskannut puutarhalapionsa pusikkoon rientäessä tervehtimään kuopustaan lämpimällä halauksella.

Photobucket

Arikin sai osansa anoppinsa ystävällisyydestä, vaikkei se halaus kestänytkään yhtä pitkään, kuin Eijin. Syy taisi olla kylläkin se, että Yuikon puhelin alkoi soida vanhuksen taskussa, eikä tämä voinut jättää vastaamatta.

****

Photobucket

Nuori pari kotiutuivat nopeasti uuteen taloon. He olivat yhdessä tutustuneet taloon, jossa olisi tilaa useammallekin lapselle. Huoneiden sisustukset olivat suurimmaksi osaksi vaaleita, mutta ainakin Ari piti makuuhuoneen vaaleansinisestä sävystä.

****

****

Photobucket

Kun Ari ja Eiji olivat asettuneet taloksi, hankkineet työpaikan ja Ari vielä tutustunut avopuolisonsa vanhempiin kunnolla, järjestettiin nuorenparin häät. Vieraat olivat tulleet paikalle ja sää oli mitä mainioin juhlille.

Photobucket

Sormukset vaihdettiin, vaikka molempien kädet tärisivät hermostuksesta. Eiji oli edellisenä iltana miettinyt tarkkaan ja syvästi, oliko hän vielä valmis sitoutumaan. Nyt hän kuitenkin seisoi Arin edessä, sormukset sormissa ja hymy korvissa. Molemmat olivat onnellisia.

Photobucket

Yuiko ja Fumihiko istuivat eturivissä, missä Yuri ja Izumikin olivat istuneet heidän häissään. Molemmat vanhukset melkein itkivät onnesta, kun heidän kuopuksensakin asteli avioon isoveljiensä tavoin.

Photobucket

Eiji ja Ari olivat kutsuneet tietysti Riyan ja Yujin, sekä Komakin. Myös Yukari, Jonathan ja Yuki olivat saaneet kutsukortin ja tulleet paikalle juhlimaan Arin ja Eijin häitä.

Photobucket

Hääkakkua leikatessaan Eiji oli saanut loistavan idean ja toteutti sen heti, kun sai Arin viereensä. Blondin katsoi epäilevästi miestään, kunnes sai kakkua suuhun. Brunette oli ottanut ihan mukavan kokoisen palasen käteensä ja Arin selvittyä yllättävästä kakkuhyökkäyksestä he molemmat nauroivat.

****

****

Photobucket

Syksy tuli nopeasti ja lehdet alkoivat peittää koko piha-alueen. Fumihikolla ei ollut sitä vaaraa, että hänellä ei olisi mitään tekemistä. Haravoitavaa oli jopa liikaa yhdelle ihmiselle ja Yuiko auttoi miestään aina kun puutarha hommiltaan ehti. Myös Ari ja Eiji auttoivat kun ehtivät.

****

Photobucket

Ari käytti suurimman osan vapaa-ajastaan kuitenkin opiskeluun, sillä hän halusi edetä urallaan mahdollisimman pitkälle ennen kuin heille tulisi lapsia. Eijikin opiskeli paljon, muttei ollut löytänyt vielä töitä haluamaltaan alalta.

Photobucket

Fumihiko oli vieläkin töissä, eikä hänellä ollut vielä tarkoitustakaan jäädä eläkkeelle, sillä perheen rahatilanne oli remontin myötä huono. Heillä olisi vielä paljon sisustettavaa ja järjesteltävää, mutta varattomina heidän täytyi odottaa Arin ja Eijin uranousua.

****

****

Photobucket

Vaikkei Eiji ollutkaan löytänyt töitä haluamaltaan alaltaan, sai hän kuitenkin väliaikaisia hommia tanssijana. Olihan bruneten kunto erinomainen ja hän tienasikin tanssijan hommista ihan hyvin.

****

Photobucket

Ari oli päättänyt pistää vapaapäivänään kirjat sivuun ja mennä viileään ulkoilmaan yöpuvussa. Kulkukoirat olivat päässeet porteista ja kaivaneet pihaan kuoppia. Blondi päätti ihan uteliaisuudestaan kaivaa kuoppia isommiksi ja saikin pari rahakasta aarretta, jotka saatiin myytyä.

Photobucket

Liian syvälle kaivaessaan hän kuitenkin osui vesiputkeen ja vettä suihkusi blondin päälle. Fumihiko riensi paikalle työkalupakkinsa kanssa ja Ari siirtyi sivummalle tekemään kaivauksiaan jättäen hajonneen vesiputken osaavimpiin käsiin.

Photobucket

Fumihikon saatua korjattua vesiputken ja Arin tehtyä vielä pari löytöä kaksikko meni sisälle syömään. Ari tosin vaihtoi arkivaatteisiinsa ennen kuin istui pöydän ääreen. Vesivahingolle naurettiin eikä Fumihiko ollut ollenkaan vihainen miniälleen.

****

Photobucket

Eijikin tuli töistä kotiin hymy huulissa, sillä hän oli saanut ylennyksen sekä mukavan bonuksen.

****

****

Photobucket

Raha alkoi olla tarpeeseen, kun Ari huomasi olevansa raskaana. Yuiko oli onnensa kukkuloilla uutisesta, että pian talossa olisi vaipan vaihtoa. Ari jäi äitiyslomalle ja etsi netistä tietoa vauvan hoidosta, vaikka Yuiko olikin luvannut auttaa häntä jos vain pyydettäisiin.

Photobucket

Kuten Yuikollakin, myös Arin nälkä kasvoi raskauden myötä. Blondi yritti syödä terveellisesti ja täyttävästi, mutta yleensä hän vain päätyi siihen täyttävään. Ari ei pitänyt ruuan laitosta ja kokkasikin vain silloin kun Yuiko tai Fumihiko sitä pyysi.

****

****

Photobucket

Eiji ei viitsinyt huomautella vaimonsa ruokavaliosta, sillä Arista oli tullut heikkohermoisempi raskauden aikana. Kyllähän blondi söi terveellistä, jos joku muu valmisti ruuan, mutta muuten hän tyytyi helpommin valmistettaviin ruokiin.

Photobucket

Eiji teki ahkerasti töitä saadakseen tarpeeksi rahaa tulevan vauvan huoneen sisustukseen.  Aina ei bruneten työtehtävät tai –asut miellyttäneet häntä, mutta rahan eteen hän oli valmis tekemään itsestään naurettavan näköisen.

****

Photobucket

Miehen onneksi hänen työnsä loppuivat aina illalla, jolloin naapurit eivät varmastikaan näkisi häntä. Kuskilla oli kyllä pokan pitämistä koko matkan ajan. Eiji oli kuitenkin saanut ylennyksen ja pääsisi eroon naurettavasta asustaan.

****

****

Photobucket

Arin maha kasvoi kasvamistaan ja Blondi yritti opiskella hieman ruuanlaittoa, vauvan hoitoa ja muita tarpeellisia taitoja.

Photobucket

Eiji keskittyi hyvin paljon rahan tienaamiseen ja harjoitteli joka ilta peilin edessä pomolleen puhumista. Hän harjoitteli erilaisia tapoja pyytää palkankorotusta ja näyttää olevansa hyvinkin fiksu tapaus, joka ei ole saanut ylennyksiä pelkästään hyvän kunnon ansiosta.

****

****

Photobucket

Yuiko ja Fumihiko valmistivat suurimmaksi osaksi ruuat ja he tekivät yleensä suuremman satsin, jotta seuraavana päivänäkin olisi syötävää. Ari hyötyi siitä paljon, hänen ei itse tarvinnut tarttua kattilaan ja kauhaan saadakseen nopeasti itselleen ruokaa.

****

Photobucket

Yuiko, joka oli joka päivä kotona, hoiti puutarhaansa vielä ilmojen viiletessä lisää. Hän yritti saada kerättyä puista hedelmät ennen kuin lumi tippuisi maahan.

Photobucket

Ei Ari kuitenkaan koko aikaa jaksanut istua sohvalla nenä kiinni kirjassa. Hän oli kiinnostunut hyvin paljon tavaroiden korjaamisesta ja rakentamisesta, joten hänelle lankesi pian toisen vessan pöntön tukosten poistamisen homma.

****

Photobucket

Eijin ja Arin yhdessäolo väheni sitä mukaan, mitä enemmän Eijin oli tehtävä ylennystensä eteen. Rahaa alkoi kuitenkin kertyä mukavasti ja brunette etsi joka päivä töitä haluamaltaan alaltaan, jotta hän voisi jättää raskaan tanssimisen taakseen.

****

****

Photobucket

Ari oli pelännyt synnyttämistä koko raskauden ajan ja hänen pelkonsa toteutui yöllä, kun Eiji oli vielä töissä ja vanhukset omassa tuvassaan valmistautumassa nukkumaan menoa varten. Blondi sai itsensä pienen alku järkytyksen jälkeen itsensä liikkeelle ja hälytti anoppinsa paikalle.

****

Photobucket

Maailmaan syntyi pieni poikavauva, joka nimettiin Akiraksi. Poika sai rakkautta niin vanhemmiltaan kuin isovanhemmiltaankin. Huone oli saatu ajoissa sisustettua ja Ari oli tyytyväinen lopputulokseen. Hän halusi pojalleen vain parasta.

Photobucket

Yuiko hoiti puutarhaansa ympärivuoden, jutteli kasveilleen ja sai hyviä satoja. Hän toivoi Eijin ja Arin saavan vielä tyttö lapsen, jolle Yuiko voisi opettaa puutarhan hoitoa, ellei Akira olisi sitten kiinnostunut siitä. Kuitenkin jonkun olisi hoidettava kasvistoa sitten kun aika hänestä jättäisi.

****

Photobucket

Vaikka Akira vaatikin paljon huomiota, saivat Eiji ja Ari aikaa myös toisilleen. Brunette oli saanut viimeinkin itselleen oikean ammatin, eikä hänen tarvinnut vielä tehdä hirveästi töitä ylennysten eteen.

****

****

Photobucket

Eiji oli innokas hoitamaan poikaansa, josta tulisi varmasti melkoinen sydänten särkijä. Brunette ei jaksanut odottaa, kun saisi opettaa pojalleen kaikenlaista siistiä ja viettää tämän kanssa aikaa pelaten koripalloa tai tehden jotain muuta mukavaa.

Photobucket

Pienen lapsen kanssa elämisessä oli se yksi huono puoli, nimittäin vähäiset yö unet. Eijin oli pakko ottaa päiväunia olohuoneen sohvalla silloin, kun Ari oli lapsen kanssa ylhäällä ja bruneten vanhemmat ulkona pihatöissä. Silloin alakerrassa oli hiljaista, eikä mikään tai kukaan voinut häiritä Eijin unia.

****

Photobucket

Yöunet alkoivat myös vähentyä levottomien haamujen takia, nimittäin Yuri oli saanut näköjään jostain tarpeekseen ja huuteli kiukkuisesti ulkona pimeydessä.

****

****

Photobucket

Vaikka aluksi Yuiko oli vähän pelännyt, ettei hän saisi hoitaa pikku Akiraa ollenkaan, tuli siihen mahdollisuus muutaman kuukauden kuluttua pojan synnyttyä. Ari ja Eiji halusivat vapaaillan ja Yuiko oli mielellään suostunut hoitamaan pikkuista. Lastenhoito palautui nopeasti vanhan rouvan mieleen.

Photobucket

Saatuaan pojan nukutettua ja pistettyä Fumihikon kuuntelemaan, josko poika sattuisikin heräämään, meni Yuiko hoitamaan kasveja, joita Eiji oli saanut työpaikaltaan.

Photobucket

Eijin ja Arin palattua kotiin pääsi Fumihiko tupaansa pistämään takkaan tulet, jotta yöllä ei olisi liian kylmä nukkua. Hänen jäseniä oli alkanut viime aikoina särkeä, jos sisällä ei ollut tarpeeksi lämmin nukkua.

****

****

Photobucket

Kuukausien kuluessa Arin kiinnostus värkkäilyä kohtaa kasvoi ja pihalle hankittiin auton rämä, jota blondi korjaili iltaisin. Päivisin hän luki Akiran hoidon ohella ohjeita korjausta varten ja iltaisin joko Eijin tai Yuikon leikittäessä poikaa sai Ari aikaa autolle.

Photobucket

Työ edistyi hyvin ja muutoksia moottorissa alkoi näkyä pikku hiljaa.

****

****

Photobucket

Eiji luki vapaapäivinä joko lastenhoito kirjoja tai sitten muuta tarpeellista, mikä voisi vaikuttaa positiivisesti hänen työhönsä.

****

****

Photobucket

Yuikon pidellessä Akiraa sylissä kakun edessä vanhus ei voinut uskoa ajan nopeaa kulua. Hän toivoi elävänsä vielä sen verran, että ehtisi nähdä Akiran aloittavan koulun ja että voisi vielä pidellä pojan mahdollisia pikkusisaruksia sylissään.

****

****

Photobucket

Akira oli Arin pieni enkelipoika vaaleine hiuksineen. Naisen työnteosta ei aina meinannut tulla mitään, kun hän olisi mielummin ollut hoitamassa lastaan tai sitten korjaamassa autonrämää pihalla.

Photobucket

Akira ei ollut yhtä tummaihoinen kuin äitinsä, mutta tämän hiusten ja silmien värin poika oli perinyt. Kasvonpiirteiltä oli vielä vaikea sanoa, kumpaa lapsi muistutti enemmän, mutta Ari uskoi Akiralla olevan vientiä teini-iässä.

****

Photobucket

Saatuaan pojan nukkumaan Ari meni tavalliseen tapaansa ulos autonrämän luo ja alkoi kunnostaa sen runkoa. Vaatteet eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset korjaustyöhön, mutta blondi ei siitä piitannut.

Photobucket

Eiji oli tullut myös ulos vaimonsa perässä ulos katsomaan tämän työn tekoa. Brunette toivoi Arin keskittyvän välillä myös heidän suhteeseensa, josta oli tuttu kipinä kadonnut.

****

****

Photobucket

Vaikkei parisuhde loistanutkaan, nautti Eiji silti vapaapäivistään kotona poikansa kanssa opettaen tätä kävelemään. Akiran oppiminen oli hyvin fiilispohjaista. Joko poika oli kiinnostunut tai sitten ei, ja jos ei ollut, niin hän ei myöskään oppinut.

****

Photobucket

Arikin sai nauttia vapaapäivästä ja olikin käyttänyt sen auton viimeistelyyn. Nyt pihatiellä seisoi kirkkaan keltainen auto, joka tulisi olemaan Akiran käytössä pojan saatua ajokortin käteensä.

****

Photobucket

Ajan kuluessa muu perhe alkoi huomata Akirassa samoja piirteitä, mitä muissakin Amorin perheen jäsenissä, nimittäin kauhea meteli jos ei heti herättyä päässyt pois sängystä.

****

Photobucket

Fumihiko ei hirveästi aikaansa viettänyt lapsenlapsensa kanssa, vaikka toivoikin sitä joskus. Hän keskitti kiinnostuksensa lelujen valmistamiseen, kun alakerrassa Yuiko teki kukkakimppuja myyden ne sitten eteenpäin.

****

Photobucket

Eiji ei edennyt yhtä nopeasti ylöspäin uudessa ammatissaan kuin tanssijan-uralla, mutta tienasi silti ihan kiitettävästi. Ainakin paremmin kuin Ari. Väsynein jaloin brunette käveli sisälle ainoana ajatuksena päästä sängylleen nukkumaan.

Photobucket

Toive kuitenkin romuttui, kun yläkerran aulassa seisoi Ari odottaen miestään tyytymätön ilme kasvoillaan. Hiljainen valitus vain työnteosta alkoi kuulua hämärässä tilassa, eikä Eiji olisi millään jaksanut kuunnella saarnaa, joka ei edes pitänyt paikkaansa.

Photobucket

Molemmat syyttelivät toisiaan huonoksi elämänkumppaniksi, joka ei tehnyt mitään suhteen eteen. Loukkauksia karkasi suusta eikä kumpikaan tajunnut katsoa peiliin.

****

****

Photobucket

Aamun sarastaessa Eiji oli käynyt nostamassa Akiran pois kehdostaan ja mennyt sitten takaisin nukkumaan. Poika sai hetken ajan leikki yksinään huoneessaan, kun ovi kävi taas ja vaaleahiuksisen äiti istahti lattialle.

Photobucket

Ari oli kaikkea muuta kuin hyvän tuulinen eikä Akiran puhe opetuksesta meinannut tulla mitään, kun ei poikaa kiinnostanut eikä äiti jaksanut kieltävää ininää.

”Tästä on tulossa vielä pitkä päivä…”, Ari mutisi, kun Akira kieltäytyi lausumasta viidennen kerran sanoja hänen perässään.

****

****

Ei ihan täysin onnellista elämää pilvilinnassa...