Photobucket

Ennen pääsiäislomaa taisi tulla edellinen osa. Pitkä aika minulle :D Mutta innostus oli hieman laskenut, eikä se vieläkään kovin korkella ole, mutta päätin saada kuitenkin tämän osan alta pois. Innostus on siirtynyt suunnittelemaan hieman pidempää tarinaa. Nyt on kuitenkin tämä saatu teidän luettavaksenne, olkaa hyvä ->

****

****

****

Photobucket

Telkkarista kantautuvat äänet täyttivät muuten hiljaisen alakerran. Tamaki katsoi silmät tarkkana urheilukanavaa huutaen välillä omia kommentteja pelin kulusta. Eiko ja Godo olivat vierailemassa Keitan luona ja pojat olivat jääneet kotiin Servottaren kanssa. Robotti touhusi ulkona puutarhan luona ja Teruya harjoitteli balettiaskelia yläkerrassa.

Photobucket

Tamaki nautti eniten niistä hetkistä kotona, jolloin vanhemmat olivat poissa. Poika tiesi olevansa jollai ntapaa erilainen kuin Teruya. Sen huomasi myös Godon viileästä käytöksestä häntä kohtaan. Teruyan ja Servottaren kanssa Tamaki kuitenkin tuli hyvin toimeen. Servotar huolehtikin enemmän pojista, toisin kuin näiden omat vanhemmat.

Photobucket

Teruya viihtyi myös kotona parhaiten silloin, kun vanhemmat olivat poissa. Eiko ja Godo vaativat paljon pojalta, liian paljon. He halusivat Teruyan keskittyvän enemmän kouluun ja tulevaisuuteensa, sekä jättämään tanssin pois, kokonaan pois. Tanssi oli kuitenkin ainoa asia, minkä parissa Teruya sai hetkeksi unohtaa koulutehtävänsä.

****

****

Photobucket

Eiko oli nukkunut huonosti yöllä, kun hän ja Godo olivat tulleet Keitalta. Hänellä oli ollut jatkuvasti huono olo, eikä vieressä kuorsaava Godo ollut auttanut millään tavalla. Mies oli nukahtanut heti sänkyyn päästyään, olivathan he tulleet sen verran myöhään kotiin, ettei se mikään ihme ollut. Aamulla huonon olon lisäksi Eikoa väsytti, hän ei millään jaksanut pitää silmiään auki. Aamupalakaan ei maistunut naiselle, vaikka hän yrittikin katella jääkaapista jotain pientä suuhun pantavaa.

Photobucket

Työt olivat kuitenkin tehtävä rahaa ansaitakseen. Eiko ei hirveästi jaksanut asiakkaille rupatella niin kuin tavallisesti.

****

Photobucket

Teruya oli joutunut lupaamaan vanhemmileen etsivänsä jonkinlaista työpaikkaa itselleen ennen yliopistoa, mutta nuorta poikaa ei voinut kiinnostaa mikään työ sillä hetkellä. Eihän hänellä ollut edes hirveästi aikaa töille, eikä jaksamista. Kyllä hän katseli netistä vapaita työpaikkoja, mutta ei hakenut kuitenkaan mihinkään.

Photobucket

Eikolla oli pari tuntia vapaata töittensä aikana ja sen hän kulutti netissä surffaillen. Hän lähetti pari sähköpostia sisarelleen ja katseli nettikauppojen tarjouksia. Godo tosin oli edellispäivänä vasta sanonnut, että Eikon olisi hyvä rajoittaa ostosten tekemistä, heillä kun ei ollut tällä hetkellä niin kauheasti rahaa, jota voisi tuhlata turhuuksiin.

Photobucket

Tamakille oli tullut flunssaa ja Servotar oli kehoittanut poikaa jäämään päiväksi kotiin lepäämään, jotta hän paranisi nopeammin. Eiko ja Godo eivät tienneet asiasta mitään, ei vaikka poika tassutteli ympäri taloa pyjama päällään silloin, kun hänen olisi pitänyt olla koulussa.

****

Photobucket

Servotar paheksui hyvin paljon Eikon ja Godon kasvatustapoja. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut kuullut tai nähnyt yhtä huonoja vanhempia, kuin mitä he kaksi olivat. Teruyan ja Tamakin kuulumiset eivät kiinnostaneet heitä tippaakaan. Pojat olivat myös huomanneet sen, eivätkä he hirveästi enää puhuneet vanhemmilleen mitään, vain Servottarelle.

Photobucket

Surullista kyllä, myös ruoka-aikaan pöydän ääressä saattoivat eka istua Godo ja Eiko jutellen omista asioistaan ja myöhemmin tulisivat syömään pojat, kun vanhemmat olisivat palanneet omien askariensa äärelle.

Photobucket

Eiko käytti aikaansa mielummin töiden tekemiseen, kuntoiluun tai sitten Godon kanssa keskustellen asioista ja parannella heidän parisuhdetta. Pojilla ei tuntunut olevan enää sijaa äitinsä elämässä, ainakin niin Servottaresta tuntui, kun hän katseli päivästä toiseen perhettä, joka oli hajoamassa kasaan.

****

****

Photobucket

Yhtenä päivänä Servotar päätti valmistaa kaikille aamista, jotta jokainen tulisi syömään sitä yhtä aikaa. Hän itsekin istui pöydän ääreen katselemaan, kun perhe istahtivat aamuväsyneinä syömään munakasta. Eiko katsoi hieman paheksuvasti Teruyan päätöstä tulla yöpuvussaan, muttei jaksanut huomauttaa asiasta mitään. Koko aammu meni hiljaisesti munakasta mutustellen.

****

Photobucket

Eikolla oli jälleen tunti vapaata töitten lomassa, jonka hän sillä kertaa käytti torkkuen sohvalla. Hän oli ollut viimeaikoina hyvin väsynyt ja huonovointinen, joten brunette oli alkanut epäillä olevansa jälleen raskaana.

Photobucket

Teruya oli patistettu shakkipöydän ääreen, koska Godo oli saanut tarpeeksi pojan tanssi harrastukseta. Shakkia pelatessa pojan logiikkakin parantuisi ja Teruyahan voisi saada siitä vaikka stibendin. Poika ei ehtinyt mainita isälleen saaneensa jo kolme stibendiä, joista yksi oli ollut tanssinsta.

****

Photobucket

Pimeyden laskettua Teruya meni ulos kaukoputken luokse ja alkoi tiirailla tähtiä ja mahdollisia alieneita. Godosta moinen oli vain ajan hukkaa, mutta antoi sillä kertaa Teruyan tehdä mitä tämä halusikin. Ehkä myös Servottaren kehoitus antaa pojan olla rauhassa oli vaikuttanut Godoon.

****

****

Photobucket

Eikon veikkaus raskaudesta oli osunut oiekaan, sillä muutaman kuukauden kuluessa naisen vatsa oli saanut jo huomattavaa pyöreyttä. Godo oli ihan innoissaan toiseta lapsestaan ja lupaili tehdä tämän kanssa vaikka mitä.

Photobucket

Tamaki oli myös päättänyt jutella Godon kanssa, sillä olihan tämä hänen ainoa mies malli tällä hetkellä. Godo tuijotti hämmentyneenä Tamakia, kun poika tuli juttelemaan hänelle urheilusta. Kannattivathan he samaa jalkapallo joukkuetta, joten se olisi loistava puheenaihe.

Photobucket

Tai niin Tamaki oli ainakin luullut, kunnes hän huomasi Godon tuijottelevan muualle tylsistyneenä, selvästikään haluamatta jutella toisen miehen lapsen kanssa. Tamakia harmitti välillä miehen kylmäasenne häntä kohtaan.

Photobucket

Teruyan kanssa Tamaki pystyi kuitenkin vapaasti puhumaan, jopa urheilusta, viakka he kannattivatkin eri joukkueita. Tamaki oli myös huoamnnut, että harvoin hänen isoveljensä kutsui Eikoa ja Godoa äidikseen ja isäkseen, vaan käytti ihan vain näiden etunimiä.

Photobucket

Ehkä pojilla oli siksi niin hyvät välit, kun heidän vanhempansa eivät huomioineet kumpaakaan kunnolla. Heillä oli vain toisensa ja Servotar, joka jaksoi kantaa myös heidän huoliaan.

****

****

Photobucket

Eiko jäi äitiyslomalle ja kuluttui suurimman osan ajastaan television äärellä. Brunette päätti hieman sivistää itseään katsomalla urheilua, jotta hän saisi siitä lisää keskustelun aiheita muiden kanssa, kuten asiakkaiden.

****

Photobucket

Tällä kertaa Eikolle raskaus oli rankempi kuin aikaisemmin. Eihän hän enää kauhean nuori ollut, joten ikä alkoi painaa häntä. Hänestä myös tuntui, että maha oli isompi kuin mitä aikaisemmin. Vauvasta oli selvästi tulossa iso.

****

****

Photobucket

Koulubussi jätti jälleen kerran tulematta. Servotar oli lataamassa itseään, eivätkä Godo tai Eiko joutaneet viemään poikia kouluun, joten Teruya pääsi itse ratin taakse. Pojat olivat kerrankin tyytyväisiä, ettei vanhemmilla ollut aikaa kuskata heitä. Teruya saisi rauhassa ajella miten huvittaisi.

****

****

Photobucket

Eikon ja Godon toinen lapsi syntyi viimein. Loppuraskaus oli ollut Eikolle raskasta kaikinpuolin, joten hän oli onnellinen, kun sai terveen tyttövauvan syliinsä. Tyttö sai nimekseen Tomoya ja hän muistutti kaikinpuolin Teruyaa.

Photobucket

Godo oli onnellinen tytöstä. Hän ei tuntunut aina edes muistavan, että hänellä oli poikakin. Servotar oli pannut myös merkille, että Godo touhusi paljon enemmän Tomoyan kanssa kuin Teruyan. Robotti saattoi vain toivoa, ettei vanhemmat pilaisivat tyttöä, kun tämä vähän kasvaisi.

****

Photobucket

Teruyan tähtien tarkkailu sai ikävän käänteen aamun sarastaessa. Poika oli saada sydänkohtauksen, kun hänet tultiin kaappaamaan avaruuteen. Servotar katsoi hänen takanaan tapahtuman kulkua osaamatta tehdä oikein mitään.

Photobucket

Tamaki joutui harmissaan menemään yksin kouluun, kun Teruyaa ei tunnin sisällä oltu palautettu takaisin avaruus reissultaan.

****

Photobucket

Puolenpäivän aikaan tuntematon melu sai talonväen ulos katsomaan, kun avaruusoliot tulivat palauttamaan Teruyan takaisin vanhemmileen. Myön posteljooni ja perheen siivoja jäivät katsomaan teinipojan naamalentoa suoraan asfalttiin.

Photobucket

Teruya joutui hetken ajan kasamaan itseään polvillaan maassa. Servotar oli ainoa, joka huolehti pojan kunnosta, Eiko ja Godo menivät takaisin sisälle katsomaan, ettei Tomoya olisi herännyt meluun. Tyttöä oli paljon vaikeampi nukuttaa kuin Teruyaa vauvana.

****

****

Photobucket

Ei mennyt kuin muutama kuukausi Tomoyan syntymästä, kun Servotar sai jälleen pistää merkille, että asiat kasaantuivat yhä enemmän hänen harteilleen. Ei nyt robottikaan kaikkea ehtinyt tehdä, vaikka Eiko ja Godo näyttivät muuta luulevan.

Photobucket

Eiko alkoi väsyä nopeasti Tomoyan kanssa. Tyttö oli vaativampi tapaus kuin kumpikaan pojista, eikä naisen energia enää yksinkertaisesti riittänyt siihen. Godokin oli väsynyt ja hän joutui käymään vielä töissä, Eiko kuitenkin oli äitiyslomallaan. Servotar sai huolehtia tytön tarpeista aina silloin, kun Eiko oli ottamassa omia päiväuniaan.

****

Photobucket

Teruya teki turhautuneena läksyjään. Hän yritti ahkerasti opiskella, jotta hän pääsisi mahdollisimman pian yliopistoon. Toisaalta hän odotti sitä, että hän pääsi pois kotoa, mutta oli hänellä myös haikea olo. Hän tiesi alkavansa ikävöimään Servotarta ja Tamakia, ei niinkään vanhempiaan.

Photobucket

Servotarella oli myös hieman haikea olo, kun Teruya kertoi odottavansa yliopistoa. Olihan robotti ollut suuressa roolissa pojan elämässä, huolehtinut tästä ja auttanut tätä parhaansa mukaan. Ja nyt Teruya oli lentämässä pois pesästä.

Photobucket

Tamakikaan ei kovinkaan iloisena odottanut veljensä muuttoa. Teruya oli kuitenkin, joku jonka kanssa pystyi juttelemaan silloin kun Servottarella oli kädet täynnä hommia. Isoveli kuitenkin lupasi olla kotona vielä vuoden, kunnes Tamaki aloittaisi yllasteen. Silloin Teruyakin lähtisi yliopistoon.

Photobucket

Eiko ei tiennyt mitään poikansa suunnitelmista lähteä vuoden sisällä yliopistoon. Toki hän sitä halusi, mutta hän myös odotti Teruyan ja Tamakin auttavan häntä ja Godoa Tomoyan hoidossa seuraavat pari vuotta. Godo tosin ei halunnut Tomoyan leikkivän tulevaisuudessa liikaa Tamakin kanssa.

****

****

Photobucket

Vuosi kului nopeasti. Teruya ja Tamaki viettivät aikaa vanhemman huoneessa musiikkia kuunnellessa ja läksyjä tehdessä. Tamaki tosin oli saanut tehtävänsä tehtyä nopeammin ja oli mennyt veljensä koneelle. Teruya puolestaan halusi tehdä viimeisen kerran kotitehtävänsä kunnolla. Hän lähtisi pian yliopistoon.

Photobucket

Eiko oli saanut kuulla asiasta vain viikkoa aikaisemmin, eikä hän ollut hirveästi ilahtunut asiasta. Tomoyan kasvettua tytöstä oli tullut paljon vaativampi jakärsimättömämpi tapaus. Tomoya oli myös hyvin iloinen ja nauravainen lapsi, mutta kun hän halusi pois kehdosta, niin hänen täytyi päästä silloin heti.

****

Photobucket

Kun Teruya viimein teki lähtöä yliopistoon, tuli Godo yllätten halaamaan esikoistaan.

”Onnea nyt sinne yliopistoon. Tee ahkerasti töitä, jotta voidaan olla ylpeitä sinusta”, Godo sanoi ja Teruyan teki mieli irvistää.


Photobucket

Godo käski vielä Teruyan käydä hyvästelemässä äitinsä ja pikkusiskonsa, sekä tietysti Servottaren. Tamakin Teruya oli jo hyvästellyt, sitä ennen myös auttanut poikaa muuttamaan hänen huoneeseensa pikku kopistaan. 

****

****

****

Tällainen... osa tällä kertaa... Joo, tyytyväinen en ole en, mutta jos sitä saisi enempi kirjoitusintoa seuraavaa osaa varten. Ja myös peli-intoa tarvitsisi...