Photobucket

Uusi osa :)

****

****

****

Photobucket

Lumi oli laskeutunut Tsukimuraan ja sai yhden jos useammankin talon asukkaan kääntämään lämmityslaitteita isommalle. Päivät oli lyhyempiä ja useimmat olivat tavallista väsyneempiä pimeydestä johtuen.

Photobucket

Amorien talossa alkoi kova äänine väittely heti, kun valo valaisi tarpeeksi sisältä. Arin ja Eijin riitely oli jatkunut jo vuoden, eikä loppua ollut näkynyt. Riidan aihe saatiin milloin mistäkin, ihan turhastakin, kunhan vain sai huutaa toiselle ja haukkua tämä pystyyn silläkin uhalla, että itse saisi kuulla myös kunniansa.

Photobucket

Akira oli viety alakertaan leikkimään, jottei pikkuinen kuulisi niin selvästi vanhempiensa huutoa. Poika olikin paljon kiinnostuneempi nenästään ja sen sisällöstä, kuin epämääräisestä hölinästä, mitä kuului kantautuvan yläkerrasta.

****

Photobucket

Päivät olivat kuluneet yhtenä harmaana massana Eijin osalta, eikä hän jaksanut enää sitä ainaista tappelua. Hän oli väsynyt ja brunette kaipasi vähän tasapainoisempaa elämää. Vihaiset askeleet kuuluivat yläkerrasta, mutta Eiji ei jaksanut vaivata päätään miettimällä, mitä hänen vaimonsa siellä oikein ravasi.

Photobucket

Ari marssi melko vihaisen oloisena rappuset alas ja jäi seisomaan Eijin viereen merkiksi siitä, että bruneten olisi parasta nousta ylös. Välttyäkseen riitelystä, mitä molemmat olivat saaneet siltä päivältä jo tarpeeksi, Eiji nousi väsyneenä ylös ja odotti vaimonsa puhuvan.

Photobucket

Pitkästä aikaa molemmat keskustelivat sivistyneesti ja rauhallisesti, sillä blondin asia tulisi helpottamaan heidän kahden elämää. Suhde, joka oli alkanut niin romanttisesti, oli tullut päätökseen. He eivät vain jaksaneet asua enää saman katon alla katsoen toistensa naamoja joka ikinen päivä. He olisivat pian tappaneet toisensa, jos heidän pitäisi vielä jatkaa suhdettaan.

****

****

Photobucket

Ero oli Eijille helpotus, hän nautti siitä, kun töistä tullesta ei tarvinnut heti ensimmäisenä alkaa tapella jostain pikku asiasta, vaan lysähtää sängylle nukkumaan ja levittäytyä ilman, että joka potkaisisi kylkeen heti.

Ainoa huonopuoli erosta oli se, että Akiralle piti selittää, miksi äiti ei ollut enää kotona toivottamassa hyviä öitä. Eiji ei olisi uskonut, että sen kertominen olisi ollut niin vaikeaa.

Photobucket

Fumihiko oli hieman pettynyt, ettei hänen kuopuksensa suhde ollut toiminut. Olihan vanhus ollut onnellisesti naimisissa saman naisen kanssa jo ties kuinka monta vuotta. Ei hän ymmärtänyt eron tarkoitusta.

Photobucket

Yuiko oli myös hieman pettynyt poikansa valintaan, mutta ymmärsi toisaalta tämän ja Arin ajatuksia. Viimeinen vuosi oli ollut rankka, joka päivä oli ollut riitoja, joten ehkei heitä kahta oltu vain luotu toisilleen. Vanha rouva kuitenkin toivoi, että Eiji löytäisi itselleen uuden naisen, jottei Akira jäisi ainoaksi lapseksi.

****

****

Photobucket

Talven edetessä muutamista yökerho reissuista oli ollut apua ja Eiji oli tavannut uskomattoman mukavan punapään, nimeltä Nanamin. Hauska ja reipas nainen, jonka elämänasenne oli kohdillaan. Eiji alkoi tapailla Nanamia aina kun ehti ja suhde syttyi nopeasti.

Photobucket

Eiji sai kokea taas sen rakkauden tunteen, kun hän katsoi punapäätä silmiin. Ainoa ongelma tulisi olemaan se, että hyväksyisivätkö Fumihiko ja Yuiko Nanamia, joka oli kuitenkin pari vuotta Eijiä nuorempi. Ja miten Akiran kanssa lähtisi arki sujumaan, jos suhde syvenisi vielä enemmän.

****

Photobucket

Ainakin toistaiseksi Eiji tapaili Nanamia parisen kertaa viikossa sekä soitteli tälle lähes joka päivä. Hän ei vielä halunnut rynnätä suhteeseen, olihan hänen ja Arin erosta kulunut vasta muutama kuukausi. Sitä ei välttämättä katsottaisi hyvällä ja jokuhan voisi luulla Nanamia perheen rikkojaksi.

Photobucket

Niinpä kaksikko tapaili toisiaan sopivin väliajoin, jottei kiinnostus lopahtaisi tai ilkeät huhut pääsisivät liikkeelle. Tapaamiset hoidettiin yleensä kyllä Amorien talossa, sillä siellä oli tilaa ja rauhaa.

****

****

Photobucket

Treffailun ja töiden ohella Eiji hoiti myös Akiraa, vaikka poika olikin jo ehtinyt oppia monenlaisia asioita. Potan tyhjentäminen oli vielä bruneten vastuulla ja tulisi olemaan vielä jonkin aikaa.

Photobucket

Puhelin soi joka päivä ainakin viisi kertaa, harvoin kellään oli kuitenkaan mitään järkevää sanottavaa. Joskus kuitenkin Nanami yllätti bruneten illan positiivisesti soittamalla ja pieni myöhäinen tapaaminen sovittiin.

Photobucket

Eiji meni ulos odottamaan rakkaansa saapumista ja tämän ilmestyä sai brunette todeta, että seuraavalle päivälle olisi hieman lumitöitä luvassa.

****

Photobucket

Rakastuneena oli vaikea muistaa tärkeitä asioita, mutta kyllä Eiji silti teki kunnialla työnsä loppuun. Kotona Akira sai tarpeeksi rakkautta ja huomiota isältään, eikä pojan muutenkaan tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi, olihan Yuiko aina kotona ja Fumihikokin suurimman osan viikosta.

Photobucket

Brunette oli salaa mielissään siitä, ettei Akira muistuttanut juuri muuten Aria kuin silmistään. vaaleat hiuksethan poika olisi yhtä hyvin voinut periä Fumihikolta asti ja ihonväri ei ollut yhtä tumma kuin Arin. Vaikka kyllä Eiji olisi rakastanut poikaansa yhtä paljon, vaikka tämä olisi ollut kopio Arista.

****

****

Photobucket

”Akira, tulehan alas jo. Koulubussi tulee kohta”, Eiji sai huutaa jo toista kertaa poikaansa alas. Aloitettuaan koulun Akiran kiltti luonne oli jäänyt vähän sivummalle ja nykyään vaaleahiuksinen teki joistakin asioista niin kamalan hankalia.

Photobucket

Hiukset silmien edessä roikkuen poika asteli rappuset alas ja mulkoili samalla isäänsä.

”Koko ajan olin tulossa, ei tartte huuta…” Sama valitus joka kerta kuului mutinana Akiran suusta ja sai Eijin puistelemaan päätään.

Photobucket

Nanami asteli keittiöstä Eijin vierelle ja hymyili kaksikolle iloisena. Akira ei pitänyt punapäätä äitinään, sen hän oli päättänyt kaksikon mentyä kihloihin, eikä Nanami yrittänyt ottaa Arin paikkaa pojan elämässä. Hän huolehti kuitenkin, että Akiralla oli aina puhtaat vaatteet päällä ja tämä sai ruokaa, ja poika oli ihan tyytyväinen siihen, vaikkei sitä kyllä mielellään sanonut ääneen.

Photobucket

Joskus sängyssä maatessaan ja unta odotellessa Akira toivoi Eijin palaavan yhteen Arin kanssa, vaikka tiesikin sen olevan mahdotonta. Nanami oli kuitenkin ihan kiva, tälle pystyi juttelemaan joistakin asioista mitä ei Eijille pystynyt, mutta eniten poika luotti kuitenkin isovanhempiinsa.

Photobucket

Akira asteli ulos syysilmaan kävellen kohti koulubussia, joka oli juuri pysähtynyt talon eteen. Eniten elämässään poika vihasi koulua, opettajia ja luokkakavereita. Hänellä ei ollut yhtään ystävää, mutta Akira kuitenkin väitti muille, ettei se häntä haitannut.

Photobucket

Akiran mentyä kouluun Eiji ei ehtinyt tehdä mitään, kun puhelin jo soi. Hänen veljensä olivat yllättävän kiinnostuneita hänen uudesta avovaimostaan ja härnäsivät joskus pikkuveljeään siitä, ettei tämän ensimmäinen avioliitto ollutkaan onnistunut. Brunette ei jaksanut kuitenkaan moisesta välittää, hän iski aina takaisin veljiensä heikkoihin kohtiin.

Photobucket

Nanami viihtyi uudessa kodissaan. Se oli iso ja kodikas, vaikka siivottavaa oli yllättävän paljon. Vaikeinta asumisessa oli kuitenkin se, että Yuikolla ja Fumihikolla oli joku vaikeus hyväksyä hänet perheeseen. Hän oli kuitenkin hyvin siisti ihminen ja nautti ruuanlaitosta, sekä oli myös lapsi rakas. Silti jokin hiersi hänen ja appivanhempien välillä.

****

Photobucket

Eiji pääsi töistään samoihin aikoihin kun Akira koulusta ja pääsikin aina heti kyselemään poikansa koulupäivästä, saaden vastaukseksi aina mutinaa. Akiran päivissä ei tapahtunut mitään erikoista ja jos hän vähän avautuisi koulustaan, niin Eiji saisi syytä huomautella, ettei poika pärjäisi pitkään ilman ystäviä.

Ja Akira ei halunnut ystäviä.

Photobucket

Brunette ei voinut käsittää, miksei Akira halunnut ystäviä. Hänellä ainakin oli ollut ystäviä kouluikäisenä. Hän ei pystyisi edes kuvittelemaan elämää ilman ystäviä, ei ketään kelle soitella ja pyytää kylään tai syömään. Ei ketään, kenenkä kanssa jutella iltaisin chatissa.

Photobucket

Nanami pääsi töistään paria tuntia myöhemmin kuin Eiji ja hymyili tyytyväisenä. Hän oli saanut kaipaamansa ylennyksen ja perhe sai lisää rahaa. Punapään työ olikin hyvin mielenkiintoista puuhaa, sillä nyt hänen työkuvaansa kuului meedion homma.

****

****

Photobucket

Kuukausien kuluessa, syksyn edetessä, oli aika juhlia Eijin ja Nanamin häitä. Vaikka syksy olikin pitkällä, oli ilmat vielä lämpimiä ja oli hyvä pitää ulkohäät. Tilaisuus oli kuitenkin pieni, sillä Yuiko ja Fumihiko eivät olleet halunneet häistä yhtä suuria kuin mitä ne olivat Arin ja Eijin häissä. Kaiken lisäksi Nanami oli raskaana, joten hän tuskin olisi jaksanut viihdyttää suurtakaan ihmispaljoutta.

Photobucket Photobucket

Yuikon ilme oli hapan, eikä Fumihikokaan hirveästi hymyillyt. Akira ei jaksanut istua kauankaan puku päällä ja alkoi jo pian hermostua. Joku Nanamin tuttu oli kuitenkin kutsuttu paikalle, sillä kumpikaan Eijin veljistä ei ollut päässyt paikalle.

Photobucket

Tilaisuus oli siis lyhyt, mutta kelpasi kuitenkin tuoreelle avioparille. Nanami ei edes pitänyt suurista juhlista ja Eiji oli ne jo kerran kokenut, joten he olivat hyvin tyytyväisiä suureen päiväänsä.

****

****

Photobucket

Fumihiko kävi vielä töissä, vaikka hän olisi jo voinut jäädä eläkkeelle. Rahan tarve oli kuitenkin sen verran suuri, ettei vanha herra halunnut vielä luopua hyvin tienaavasta ammatistaan. Yuiko oli jo ollut monta vuotta kotona, sillä hän ei lakiuransa päätyttyä ollut saanut töitä sairaalalta.

Photobucket

Nanami jäi äitiyslomalle hieman tavallista aikaisemmin, mutta teki sitäkin enemmän hommia kotonaan. Hän suunnitteli tulevaa lasten huonetta ja siivoili vessoja, jotka keräsivät edelleen eniten likaa pintoihinsa. Myös ruoka puolen punapää hoiti mielellään.

****

Photobucket

Kotitöistä huolimatta Nanamilla oli paljon vapaa-aikaa ja sen hän käytti opiskelemalla tarvittavia asioita tulevaisuutta varten. Niin perheen kuin työnkin puolesta. Hän halusi saada ylennyksen saadakseen lisää rahaa, mutta hän tahtoi myös oppia valmistamaan herkullisia aterioita perheelle, joka kasvaisi pian taas entisestään.

****

****

Photobucket

Ilma oli pikku hiljaa alkanut viilentyä niin, että Akira tarvitsi jo villapaitaa ja kaulahuivia. Matkalla koulubussille poika huomasi, että heidän roskiksensa oli kaadettu ja sen sisältö oli pitkin tietä. Vaaleahiuksista jäi mietityttämään, kuka mahtoi olla teon takana.

Photobucket

Nanami valmisteli aamiaista kaikille, vaikka Akira olikin jo lähtenyt kouluun. Mutta olisipahan tällä ainakin räiskäleitä odottamassa, kun hän saapuisi koulusta.

Photobucket

Fumihiko päätti nauttia kalastamisesta ennen kuin lampi jäätyisi umpeen. Vaikkei lunta ollutkaan massa niin kuin siihen vuoden aikaan pitäisi, oli päivällä ulkona jo koleaa ja yöt jopa pakkasen puolella.

****

****

Photobucket

Lauantaiaamu ei alkanut Nanamin toivomalla tavalla, kun hän tunsi ikäviä supistuksia mahassaan. Hädissään hän herätteli Eijin ylös sängystä ja sai vaivoin selitettyä väsyneelle miehelleen, että nyt oli aika mennä synnyttämään.

****

****

Photobucket

Pari päivää myöhemmin Nanami sai laskea tyytyväisenä ensimmäiset omat lapsensa kehtoon. Kaksostytöt, Hanako ja Emiko, olivat lähes samannäköisiä kuin Akira, ainakin näin vauva-ajan. Vaaleat hiukset ja tumma iho, vain silmienväri oli eri.

****

****

Photobucket

Täysi hulina alkoi perheessä kaksosten synnyttyä. Eijille jäi aamiaisten laitto, kosta Nanami halusi nukkua pari tuntia pidempään kaiken yön valvomisen jälkeen. Brunette valmisti lähes joka aamu munakkaita ja sai samalla Akiran toivomaan pientä vaihtelua aamiaisten osalta.

Photobucket

Öisin Nanami sai ravata ylä- ja alakerran välillä, sillä kaksoset vuoronperään huusivat nälkää ja likaisia vaippoja. Lisää auttavia käsiä punapäällä ei ollut, sillä Fumihiko ja Yuiko nukkuivat eri rakennuksessa sikeästi ja Eiji oli yhteen asti yöhön töissä.

Photobucket

Akiran huone oli lastenhuonetta vastapäätä ja aina silloin tällöin poika heräsi siihen, kun jompikumpi tytöistä aloitti itkukonsertin ja sai samalla toisen yhtymään siihen. Meno jatkui niin kauan, kunnes Nanami sai molemmat tytöt nukutettua uudestaan.

Photobucket

Seuraavan kerran poika saattoi herätä siihen, kun hänen isänsä lähti töihin. Brunette oli viimeinkin päässyt uransa huipulle, juhlavieraaksi. Akira tosin ei tiennyt, mitä hänen isänsä oikein teki siellä.

****

****

Photobucket

Kaksosten hoito vei paljon aikaa, mutta jäi Nanamille silti hieman aikaa kokeilla maalaamista. Fumihiko sattui yhtenä iltana kävelemään juuri sopivasti miniänsä ohi nähdäkseen tämän aloittelevan tauluaan. Vanha herra antoi pari vinkkiä ja kaksikko rupattelikin sitten tovin taiteista, kunnes molemmat jatkoivat omia hommiaan. Fumihiko sai huomata Nanamin olevan oikein mukava nuori nainen.

Photobucket Photobucket

Yuiko taas tunsi olonsa otetuksi, kun Nanami pyysi häntä auttamaan kaksosten hoidossa. Ari ei ollut juuri koskaan pyytänyt apua, jos oli sattunut olemaan kotona. Yuikosta oli siis mukava päästä tutustumaan tyttöihin hyvin jo vauva-ajasta lähtien.

Photobucket

Kun molemmat tytöt olivat saatu nukutettua, meni Yuiko jutustelemaan Nanamin kanssa sohvalle. Keskustelun edetessä vanhaa rouvaa alkoi ihan hävettää aikaisempi epäluuloisuus punapäätä kohtaan, joka oli osoittautunut mukavaksi ja viisaaksi naiseksi. Ja olihan tällä vielä mielenkiintoinen ammatti, jota kelpasi kuunnella.

****

****

Photobucket

Selvitettyjen, tai oikeastaan parannettujen välien johdosta Fumihiko valmisti seuraavana iltana pyydystämästään kalastaan herkullisen illallisen ja kutsui kaikki pöydän ääreen syömään.

Photobucket

Oli mukava saada viettää kunnolla aikaa perheen kesken vaihdellen kuulumisia. Akirakin oli tavallista puheliaammalla päällä ja vitsiä lensi pöydän äärellä. Saatuaan lautaset tyhjiksi lupautui Eiji täyttämään tiskikoneen vanhusten lähtiessä omaa mökkeröään kohti tarkoituksenaan mennä nukkumaan.

****

****

Photobucket

Seuraavana aamuna Akira nousi kiltisti ylös herätyskellon soidessa ja meni suoraan pesemään hampaansa ja naamansa. Viime yö oli muutenkin ollut melko hiljainen, joka oli helpottanut pojan heräämistä.

****

Photobucket

Eijillä sattui olemaan pari vapaa yötä peräkkäin ja myös hän oli herännyt aikaisemmin syöttämään kaksoset.

****

****

Photobucket

Eiji seisoi tympääntyneenä lastenhuoneessa. Hänellä oli viikossa vain kolme työpäivää, tai oikeammin yötä, joten hänen vastuulle jäi kaksosten hoito päivällä, sillä Nanami oli palannut takaisin töihin vietettyään äitiyslomansa.

Photobucket

Toinen kaksosista, Hanako, nukkui kiltisti päiväuniaan, mutta Emiko oli kitissyt koko ajan ja lopulta Eiji oli joutunut luovuttamaan. Brunette oli leikittänyt Emikoa toivoakseen tämän väsyvän, mutta ainoastaan, mitä tämän piti toimittaa lastenhuoneessa, oli potalla käynti.

Photobucket

Nanamikin saapui sopivasti töistä piipahtaakseen miehensä luona kiiruhtaakseen sitten mahdollisemman nopeasti vessaan. Aikaisemmin päivällä syöty lounas tuli ulos ja Nanamin teki mieli kirota koko kanasalaatti alimpaan helvettiin. Vaikkei huono olo ollutkaan salaatin syytä, vaan sen, että hän oli jälleen raskaana.

Photobucket

Hanako heräsi päiväuniltaan äitinsä kontatessa vessan lattialla ja pääsikin pian äitinsä kävelyopetukseen saman tien. Vähän sivummalla oli Eiji opettamassa kävelyn salaisuutta myös Emikolle.

Photobucket

Vaikka kaksoset vaativatkin paljon vanhempiensa energiaa, ei brunette voinut olla hymyilemättä, kun Emiko onnistui kävelemään hänen luokseen reippain askelin. Hän oli aina iloinen, kun lapset onnistuivat jossain.

****

Photobucket

Alakerrassa Akira katsoi televisiota, vaikka hänellä olisi ollut vielä läksyjä tehtävänä. Ne eivät voineet kuitenkaan vähempää kiinnostaa teini poikaa ja säästyäkseen isänsä valituksilta oli Akira piilottanut vihkonsa sängyn patjan alle.

Photobucket

Poikaa ärsytti Eijin vahtaaminen läksyjen teossa, vaikkei brunette itsekään ollut mitenkään ahkera oppilas koulu aikoina. Ehkä brunette halusi esikoisensa yrittävän enemmän kuin mitä hän oli, sillä siitä olisi ainoastaan apua yliopistoon mentäessä. Tosin Akira ei ollut edes varma, halusiko hän yliopistoon ollenkaan.

Photobucket

Eijin käskyjen vastustamisesta oli tullut Akiralle joka päivästä. Poika vastusti muutenkin hyvin paljon kaikenlaisia auktoriteetteja ja saikin siitä syystä usein koulusta kotiin tultaessa lappusia, missä opettajat valittivat pojan huonosta käytöksestä.

****

****

Photobucket

Yhdestä asiasta Eiji oli kuitenkin tyytyväinen Akiran suhteen. Tai olihan niitä useampiakin, mutta se, että poika tuli aina suoraan koulusta kotiin eikä mennyt iltaisin ulos kaupungille, teki bruneten tyytyväiseksi. Eihän Akiralla ollut edes ystäviä joidenka kanssa mennä.

****

Photobucket

Hanako ja Emiko leikkivät paljon yhdessä yläkerrassa, sillä siellähän se lelulaatikkoa ja puuhapöytä olivatkin. Emikon hiuksia oli hieman jouduttu lyhentämään, kun tyttö oli onnistunut jostain saamaan sakset käsiinsä ja leikannut mukavan kokoisen tupsun latvoista. Nyt hänet pystyi kuitenkin erottamaan Hanakosta.

Photobucket

Tosin Nanami mietti välillä, pitäisikö Hanakonkin hiuksia lyhentää samalla tavalla kuin Emikon, mutta Eiji tyrmäsi ehdotuksen toisensa perään. Ehkä brunetella oli enemmän vaikeuksia tunnistaa tyttöjä toisistaan kuin Nanammilla.

****

Photobucket

Tytöt olivat hyvin sotkuisia ja Eiji sai olla koko ajan kumartelemassa poimiakseen lattialta leluja, jottei kukaan kompastuisi niihin ja taittaisi niskojaan. Varsinkaan Nanami, jonka…

Photobucket

… Raskausmaha oli jo kasvanut näkyville.

****

****

****

Nonnih, hieman pitempi osa, kuin yleensä ja tässä tapahtuikin sitten aikas paljon.